Lähtökohta:

1.) Putkiremontti oli valmis

 

Nuori tekijä...

... ja hän, joka alunperin oli tehnyt koko talon, toimettomana.

 

2.) Talvi 

3.) Ikkunaremontti oli valmis 

Tässä kädet taskuissa katsomassa - mitähän ajattelee. Muisteleeko 45 vuoden takaisia aikoja, kun yksin pystytti tämän A:sta Ö:hön. Nyt vain joutuu sivusta katsomaan, kun...

... seinä vedetään auki ja joku muu on se, joka osaa.

Enää ikkunalaudan kiinni ruuvaaminen, sitten kaikki on valmista. - Mitä nyt sitten tekisi, miettivät mies sekä kissa? Lumilinkoilukin on kovin vähäistä harvoin satavan lumen takia. Varastohuone kyllä kaaoksessa, mutta pelkkä sinne menemisen ajatteleminen nostaa verenpaineen huippuihin.

Kaivettiin jo paniikissa esille tekemätön palapelikin, että olisi edes jotain... Palapelille piti onneksi rakentaa kokoamispöytä, jonka voi välillä nostaa pois kissojen ulottuvilta. Mutta tuossa ei kauan mennyt.

 

Sitten se tilanne:

Tässä vaiheessa satuin näkemään paikallisessa'ostetaan-ja-myydään'-ryhmässä tämän . En osaa soittaa eikä meillä oikeastaan ollut tälle paikkaakaan, mutta tämä minun piti saada. Maksoikin vain 30 euroa, vaikka vanhaa ruotsinmaalaista urkutuotantoa. - Kun olin pieni - siis yli 60 vuotta sitten - asuimme pienessä kyläkoulussa. Iltaisin, pyhisin, loma-aikoihin, kun koulu oli tyhjä oppilaista, vietimme paljon aikaa tyhjissä luokissa. Luokkien lattiat kiiltelivät maalattuina, pönttöuunit levittivät lämpöä talvisin, isot kirkkaat ikkunat - kesäaikaan avoinna niin, että tuuli heilutti verhoja. Ihanimpia muistojani lapsuudestani. Ja isoimmassa luokassa, joka toimi myös juhlasalina, oli urut. Isosiskoni istui hyvin usein urkujen ääressä ja soitti. Minä en tuntenut mitään tarvetta soittamiseen, mutta jostain syystä ne urut - ja avoimet, puhtaat ikkunat sekä lämpimät pönttöuunit - jäivät symboloimaan minulle noita lapsuuden hyviä vuosia.

Joten me ostettiin urut. Paikkakin soittimelle löytyi tarpeeksi isosta tilasta, missä ääni pääsee oikeuksiinsa.

Joku - tällä hetkellä toimetonta - miestäni tuntematon voi ajatella, että urut pyyhittiin pinnalta puhtaaksi, asetettiin paikalleen ja mies alkoi soittaa - hän nimittäin osaa. Mutta ei.

Urut hajoitettiin perusteellisesti pienimpiä osia myöten ja puhdistettiin ja hiottiin pahasti lohkeillut musta maali pois. Vaihdettiin jokin huonosti kiinnitetty polkimia varten oleva remmi lujempaan sellaiseen. Jne. Tähän työhön on mennyt tähän mennessä monta viikkoa. Pitkiä päiviä kerrallaan. Minä olen tänä aikana ehtinyt olla pariinkin otteeseen sairaalassa. Vaikka mies on ollut huolestunut minun sydämestäni ja omasta syövästään, on hänellä ollut lohdutuksena vaativaa ja monivaiheista tekemistä tälle ajalle. - Jäljellä on vielä varmaan ainakin yhtä pitkä työrupeama urkujen parissa. Kaikki osat on lakattava ja sitten koottava. En voi edes aavistaa, miten joku, jolla ei ole mitään koulutusta/kokemusta voi osata rakentaa vanhat urut ennalleen.

Siispä. - Ostin meille urut kaivattuani niitä kauan muistona lapsuudestani. (Ja kyllä ne vielä jonain päivänä ovatkin paikallaan urkuina.) Mutta en osannut etukäteen aavistaakaan, kuinka suuri merkitys niillä on ollut mielenkiintoisena  työmaana tänä  talvena, jolloin meillä olisi ollut lähes vain huolia ajateltavana.

Niin, että aina ei tiedä, mitä tulee hankkineeksi. Elämä yllättää joskus näinkin päin.