sunnuntai, 6. maaliskuu 2016

SITÄ EI AINA TIEDÄ, MITÄ ON HANKKINUT

Lähtökohta:

1.) Putkiremontti oli valmis

 

siirto%201354.jpg

Nuori tekijä...

siirto%201362.jpg

... ja hän, joka alunperin oli tehnyt koko talon, toimettomana.

 

2.) Talvi 

siirto%20650.jpg

3.) Ikkunaremontti oli valmis 

004.jpg

Tässä kädet taskuissa katsomassa - mitähän ajattelee. Muisteleeko 45 vuoden takaisia aikoja, kun yksin pystytti tämän A:sta Ö:hön. Nyt vain joutuu sivusta katsomaan, kun...

017.jpg

... seinä vedetään auki ja joku muu on se, joka osaa.

valmis%20015.jpgvalmis%20011.jpg

Enää ikkunalaudan kiinni ruuvaaminen, sitten kaikki on valmista. - Mitä nyt sitten tekisi, miettivät mies sekä kissa? Lumilinkoilukin on kovin vähäistä harvoin satavan lumen takia. Varastohuone kyllä kaaoksessa, mutta pelkkä sinne menemisen ajatteleminen nostaa verenpaineen huippuihin.

Kaivettiin jo paniikissa esille tekemätön palapelikin, että olisi edes jotain... Palapelille piti onneksi rakentaa kokoamispöytä, jonka voi välillä nostaa pois kissojen ulottuvilta. Mutta tuossa ei kauan mennyt.

 

Sitten se tilanne:

Tässä vaiheessa satuin näkemään paikallisessa'ostetaan-ja-myydään'-ryhmässä tämän urut.jpg. En osaa soittaa eikä meillä oikeastaan ollut tälle paikkaakaan, mutta tämä minun piti saada. Maksoikin vain 30 euroa, vaikka vanhaa ruotsinmaalaista urkutuotantoa. - Kun olin pieni - siis yli 60 vuotta sitten - asuimme pienessä kyläkoulussa. Iltaisin, pyhisin, loma-aikoihin, kun koulu oli tyhjä oppilaista, vietimme paljon aikaa tyhjissä luokissa. Luokkien lattiat kiiltelivät maalattuina, pönttöuunit levittivät lämpöä talvisin, isot kirkkaat ikkunat - kesäaikaan avoinna niin, että tuuli heilutti verhoja. Ihanimpia muistojani lapsuudestani. Ja isoimmassa luokassa, joka toimi myös juhlasalina, oli urut. Isosiskoni istui hyvin usein urkujen ääressä ja soitti. Minä en tuntenut mitään tarvetta soittamiseen, mutta jostain syystä ne urut - ja avoimet, puhtaat ikkunat sekä lämpimät pönttöuunit - jäivät symboloimaan minulle noita lapsuuden hyviä vuosia.

Joten me ostettiin urut. Paikkakin soittimelle löytyi tarpeeksi isosta tilasta, missä ääni pääsee oikeuksiinsa.

Joku - tällä hetkellä toimetonta - miestäni tuntematon voi ajatella, että urut pyyhittiin pinnalta puhtaaksi, asetettiin paikalleen ja mies alkoi soittaa - hän nimittäin osaa. Mutta ei. urut%20nyt%20001.jpgurut%20nyt%20002.jpgurut%20nyt%20009.jpgurut%20nyt%20006.jpgurut%20nyt%20005.jpg

Urut hajoitettiin perusteellisesti pienimpiä osia myöten ja puhdistettiin ja hiottiin pahasti lohkeillut musta maali pois. Vaihdettiin jokin huonosti kiinnitetty polkimia varten oleva remmi lujempaan sellaiseen. Jne. Tähän työhön on mennyt tähän mennessä monta viikkoa. Pitkiä päiviä kerrallaan. Minä olen tänä aikana ehtinyt olla pariinkin otteeseen sairaalassa. Vaikka mies on ollut huolestunut minun sydämestäni ja omasta syövästään, on hänellä ollut lohdutuksena vaativaa ja monivaiheista tekemistä tälle ajalle. - Jäljellä on vielä varmaan ainakin yhtä pitkä työrupeama urkujen parissa. Kaikki osat on lakattava ja sitten koottava. En voi edes aavistaa, miten joku, jolla ei ole mitään koulutusta/kokemusta voi osata rakentaa vanhat urut ennalleen.

Siispä. - Ostin meille urut kaivattuani niitä kauan muistona lapsuudestani. (Ja kyllä ne vielä jonain päivänä ovatkin paikallaan urkuina.) Mutta en osannut etukäteen aavistaakaan, kuinka suuri merkitys niillä on ollut mielenkiintoisena  työmaana tänä  talvena, jolloin meillä olisi ollut lähes vain huolia ajateltavana.

Niin, että aina ei tiedä, mitä tulee hankkineeksi. Elämä yllättää joskus näinkin päin.

 

torstai, 3. maaliskuu 2016

MENETETTY YSTÄVÄNI

norm.jpgsinus.jpg

Rakas ystäväni Sinus!

(Laitoin tuohon ylimmäksi kuvan sinusta siltä ajalta, jolloin olit vielä hyvässä kunnosa.  Siinä vieressä on kuva kodistasi ja  työmaastasi.)

(Olen vielä hirveän väsynyt ja tämä elämääni paljon muuttava tapaus on aivan liian lähellä, että pystyisin loogisesti ja kauniisti kirjoittamaan sinulle kunnon muistokirjoitusta.)

Synnyit olemaan joskus talvella 1944 ja itsenäistä elämää pääsit kanssani viettämään 18.8.1944, jolloin me synnyttiin.

Sodan jälkeinen aika ei ollut meille kummallekaan suotuisaa alkua. Ehkä jo silloin omaa heikkouttani rämppäsin sinut liian herkäksi. Toisaalta Sinukset yleensäkin vaikuttavat - ainakin nykyään - olevan herkkiä sairastumaan. Onhan teillä sairaudellenne oma diagnoosinimikekin: Sairaan Sinuksen Syndroma. Jotkut jopa kutsuvat  sairaustilassa olevaa Sinusta Hulluksi Kapellimestariksi, joka huitoo sydämen värisemään tai muuhun epäjärjestykseen. Aina sinä  kuitenkin tervehdyit pitkiksikin ajoiksi. Hetki, jolloin värinän jälkeen lyötätit sydäntäni omalla rytmilläsi, oli aina kuin olisin päässyt taivasten valtakuntaan. Näinhän sitä sanotaan jostain ihanasta ja oikeasta. Ja sellaiseksi minä sen koin.

Parikymmentä vuotta sitten eräänä aamuyönä sairaalassa ollessani et jaksanut enää ja yhtäkkinen romahduksesi pysäytti koko sydämeni. Siitä asti sydämessä oli kone, joka tuki sinua  ja lääkkeet, joiden tarkoitus oli auttaa sinua jaksamaan.

Sitten eivät lääkkeet eikä tahdistinkaan riittäneet enää. Minun sydämeni laidalle, sinun kotiisi jouduttiin tunkeutumaan kameroin ja hitsauslaittein  varustautuneena tarkoituksena tukkia sairautta aiheuttavat vuodot ja saada muutenkin kotisi sellaiseen kuntoon, että sinä voisit siellä asua ja jatkaa tehtävääsi. Leikkauksen jälkeen kuitenkin sanottiin, että sydän sinällään oli jo liian vanha, eteisissä toimintaa silmällä pitäen liikaa sidekudosta, seinämät jäykistyneet. Jotenka siis vaikka toimenpide sinällään onnistuikin teknisesti, ei siitä enää ollut meille mitään hyötyä.

Parin päivän ajan kävit sykkimässä kevyesti rintakehässäni, toivo heräsi toivomaan, että jospa kuitenkin...

Sitten 31.1.2016 noin kello puoli kolme iltapäivällä sairaalan Café Malmiassa kahvipannun ja kassakoneen välissä kulkiessani sinä romahdit lopullisesti.  Hirveä rytkyäminen täytti rintakehäni. Minut kiidätettiin sairaalan valvontahuoneeseen ja sinua yritettiin virvoittaa toimintakykyiseksi sähköiskuin. Mutta elvytykset olivat turhia. Olin menettänyt sinusrytmini lopullisesti.

Sinut jouduttiin sulkemaan kotiisi eristettynä ja valvottuna. Sinulta siis estettiin lopullisesti pääsy työpaikallesi ohjailemaan sydäntäni.

SYH.jpg098.jpg

Minä jatkan elämääni syöden lääkkeitä, jotka toimivat salpoina sinun pääsyllesi vapauteen. Rytmin sydämelleni antaa nyt yksin tahdistin. Taustalla kertoo sinusrytmitön oma sydämeni väristen vanhoja muistojaan

Minulla on ikävä sinua.

 

 

 

perjantai, 12. helmikuu 2016

Hitto, kun en saanut tätä alkamaan ihan uuteen paikkaan!

En jaksa taistella tämän tekniikan kanssa, vaan kirjoitan tähän.

tekn.jpg

 

Minulla ei tässä vaiheessa ole vielä voimia tai valmista aihetta. Tuntui kuitenkin tärkeältä saada tänne uusi arkinen alku.

lupaa.jpg098.jpghelp.jpg

Mietin, kirjoitanko tähän kokemukseni 10 päivän sydän-sairaalareissusta, toipilasajasta, arjen kaipauksesta, turhautuneisuudestani yhdistysukkoihin... Katsotaan. Nyt minulla on kuitenkin paikka, mihin tulla kirjoittamaan sitten, kun jaksan taas. Voi olla, että ainakin alkuun kirjoitukset risteilevät sydämeni ympärillä.  Mutta eiköhän sieltä sitten vähitellen päästä muihinkin asioihin.

2222.jpg

Lähdetään räpistelemään eteenpäin.

 

 

keskiviikko, 6. tammikuu 2016

Loppiainen vai Nuutti?

tiet%C3%A4.jpgnu.jpg

Loppiainen, Epifania, oli alkuaikoina se pyhä, jolloin muistettiin Jeesuksen syntymää. Vasta 300 vuotta Kristuksen jälkeen muistopäivä siirtyi nykyiseen joulunaikaan. - Miten lienee ollut muualla, mutta meillä ainakin joulu on nyt hyvällä paikalla. Pimeimmässä mahdollisessa kohdassa vuotta.

Loppiaiseksi onkin nyt siirretty tarina kolmesta tietäjästä. Kolmesta kuninkaasta. Ranskalainen Kolmen kuninkaan marssi on yksi jouluun liittyvistä lempilauluistani.

Aivan hurja tämä on tämä Nuuttipukkikin. Kaikella sitä on ihmisiä pystytty pelottelemaan. Mikähän lienee se Nuuttipukin veroinen asia, johon uskomista tulevat sukupolvet huvittuneena ajattelevat? - Joka tapauksessa minä olen aina toiminut sen sanonnan mukaan, että "hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi".

Tänä jouluna ei joulu päässyt esiin kunnolla meidän huushollissa, niinkuin aikaisemmista kirjoituksista käy ilmi. Jouluvalot ulkona ja sisällä ovat ainoat poisotettavat. Ja ne otetaan pois heti huomenna riippumatta siitä, olenko Epifania- vai Nuutti-uskovainen. Meille tulee nimittäin lämpölasien asentajat hetkenä minä hyvänsä. Uudet ikkunat on jo tuotu etupihalle odottamaan. Siispä ikkunoista, niin ulkoa kuin sisältä, on poistettava kaikki härpäkkeet. Ikkunalaudatkin on ruuvattava pois ja huonekalujen järjestystä muutettava siten, että irrottamiset ja asentamiset mahtuvat tapahtumaan.

Kaikki valmistelut on tehtävä viipymättä siksikin, että toinen meistä taloa asuvista ihmisistä joutuu nyt tammikuussa syöpähoitoon ja toinen sydämen ablaatio-toimenpiteeseen.

Tällainen oli siis 71. jouluni. Tervetuloa arki kaikkine haasteineen.

tiistai, 5. tammikuu 2016

Surku palloa!

Lausunto, joka vasta nyt on luettavanamme, koska Miiru-Maaru-kielen ja -mielen tulkkia oli tosi hankala löytää. 

E%20%20kamera%20291.jpgsiirto%201512.jpg

Me ollaan ihmisten iän mukaan laskettuna noin 80-vuotiaita. Meillä on kuitenkin takana vain 10 kesää ja 10 talvea. Toisaalta meillä on geeneissä paljon tietoa kissa-aikojen alusta asti. Me on nähty, että ihmiset keräävät  kamalasti turhaa tietoa suht. kehittyneisiin aivoihinsa. Se tieto ei kuitenkaan ikinä ehdi heillä käyttöön ennenkuin he ovat unohtaneet sen. Tietojen tarpeettomiksi joutumisen syynä on myös se, että ihmisten vaistot ovat surkastuneet. Surkea sanoa, mutta näyttää siltä, että he taidottomuuksissaan ehdoin tahdoin olisivat tuhoamassa tätä paikkaa, missä meidän eläintenkin pitäisi voida olla ja elää.

E%20%20kamera%20194.jpgE%20%20kamera%20163.jpg

Tassujemme alla olevat sähkökentät ovat jo kauan viestittäneet hädästä. Kalat, norsut, me kaikki vapaina liikkuvat eläimet olemme jo kauan joutuneet pakenemaan ihmisten aiheuttamia katastrofeja. Yhden tällaisen huonomuistisemmatkin ihmiset varmaan muistavat - erään joulunaikaisen tsunamin.  Näitten tuhojen jäljiltä  löytyy aina vain pieni määrä kuolleita eläimiä. Tämä tieto hämmästyttää aina ihmisiä, koska he ei enää muista lukeneensa/kuulleensa eläinten kehittyneistä kyvyistä tuntea ja vaistota planeettamme antamia viestejä. Myös hätäviestejä.

Tässä nyt siis pähkäillään tätä Lumettomuutta, vai? - Kun päivät lyhenevät ja pimeä aika pitenee, pitäisi näillä leveysasteilla tulla ensin kylmää ja sitten sataa lunta. Silloin maankamara tuntuisi jonkin verran rauhallisemmalta. Jos maa on pehmeää ja märkää silloin, kun on enää vain vähän aurinkoa, on kaikki meidän ympärillämme rauhatonta. Hiiriäkään ei tee mieli pyydystää, kun ne näinä outoina aikoina ovat niin heikkoja ja maistuvat madoilta. Linnut eivät enää tajua muuttaa ajoissa pois. Ja kun sitten jossain vaiheessa kuitenkin kylmyys ja ehkä lumetkin pääsevät räpistelemään maisemiin, on lintujen jo liian myöhäistä lähteä. Sitten niitä löytyy kuolleina sen liian myöhään sataneen lumen päältä. Niitä lintuja ei mikään kissa halua syödä, sillä niistä huokuu onnettomuus.

j%C3%A4lki.jpgEi me oikein osata sanoa muutakaan kuin, että on tosi surku tätä hienoa palloa. Täällä olisi ollut hyvä olla yhtenä monista lajeista, kunhan ihminen olisi kehittynyt toiseen suuntaan. Tai kaikkein suotuisinta olisi ollut, jos ihminen olisi kokonaan jäänyt keksimättä.

siirto%201394.jpg

  • Maija Grönberg

    "Hyvää Joulua ihmiset. Iloa, valoa, rauhaa..." "Mikä se sellainen joulu, joka ei lepoa väsyneelle..." "Iloksi sinutkin on luotu, rauhaa ja hyvää tahtoa levittämään..." Maaria Leinosen joulurunosta.