Lausunto, joka vasta nyt on luettavanamme, koska Miiru-Maaru-kielen ja -mielen tulkkia oli tosi hankala löytää. 

Me ollaan ihmisten iän mukaan laskettuna noin 80-vuotiaita. Meillä on kuitenkin takana vain 10 kesää ja 10 talvea. Toisaalta meillä on geeneissä paljon tietoa kissa-aikojen alusta asti. Me on nähty, että ihmiset keräävät  kamalasti turhaa tietoa suht. kehittyneisiin aivoihinsa. Se tieto ei kuitenkaan ikinä ehdi heillä käyttöön ennenkuin he ovat unohtaneet sen. Tietojen tarpeettomiksi joutumisen syynä on myös se, että ihmisten vaistot ovat surkastuneet. Surkea sanoa, mutta näyttää siltä, että he taidottomuuksissaan ehdoin tahdoin olisivat tuhoamassa tätä paikkaa, missä meidän eläintenkin pitäisi voida olla ja elää.

Tassujemme alla olevat sähkökentät ovat jo kauan viestittäneet hädästä. Kalat, norsut, me kaikki vapaina liikkuvat eläimet olemme jo kauan joutuneet pakenemaan ihmisten aiheuttamia katastrofeja. Yhden tällaisen huonomuistisemmatkin ihmiset varmaan muistavat - erään joulunaikaisen tsunamin.  Näitten tuhojen jäljiltä  löytyy aina vain pieni määrä kuolleita eläimiä. Tämä tieto hämmästyttää aina ihmisiä, koska he ei enää muista lukeneensa/kuulleensa eläinten kehittyneistä kyvyistä tuntea ja vaistota planeettamme antamia viestejä. Myös hätäviestejä.

Tässä nyt siis pähkäillään tätä Lumettomuutta, vai? - Kun päivät lyhenevät ja pimeä aika pitenee, pitäisi näillä leveysasteilla tulla ensin kylmää ja sitten sataa lunta. Silloin maankamara tuntuisi jonkin verran rauhallisemmalta. Jos maa on pehmeää ja märkää silloin, kun on enää vain vähän aurinkoa, on kaikki meidän ympärillämme rauhatonta. Hiiriäkään ei tee mieli pyydystää, kun ne näinä outoina aikoina ovat niin heikkoja ja maistuvat madoilta. Linnut eivät enää tajua muuttaa ajoissa pois. Ja kun sitten jossain vaiheessa kuitenkin kylmyys ja ehkä lumetkin pääsevät räpistelemään maisemiin, on lintujen jo liian myöhäistä lähteä. Sitten niitä löytyy kuolleina sen liian myöhään sataneen lumen päältä. Niitä lintuja ei mikään kissa halua syödä, sillä niistä huokuu onnettomuus.

Ei me oikein osata sanoa muutakaan kuin, että on tosi surku tätä hienoa palloa. Täällä olisi ollut hyvä olla yhtenä monista lajeista, kunhan ihminen olisi kehittynyt toiseen suuntaan. Tai kaikkein suotuisinta olisi ollut, jos ihminen olisi kokonaan jäänyt keksimättä.