1.) Putkiremontti oli valmis

Nuori tekijä...

... ja hän, joka alunperin oli tehnyt koko talon, toimettomana.

2.) Talvi 

3.) Ikkunaremontti oli valmis 

Tässä kädet taskuissa katsomassa - mitähän ajattelee. Muisteleeko 45 vuoden takaisia aikoja, kun yksin pystytti tämän A:sta Ö:hön. Nyt vain joutuu sivusta katsomaan, kun...

... seinä vedetään auki ja joku muu on se, joka osaa.

Enää ikkunalaudan kiinni ruuvaaminen, sitten kaikki on valmista. - Mitä nyt sitten tekisi, miettivät mies sekä kissa? Lumilinkoilukin on kovin vähäistä harvoin satavan lumen takia. Varastohuone kyllä kaaoksessa, mutta pelkkä sinne menemisen ajatteleminen nostaa verenpaineen huippuihin.

Kaivettiin jo paniikissa esille tekemätön palapelikin, että olisi edes jotain... Palapelille piti onneksi rakentaa kokoamispöytä, jonka voi välillä nostaa pois kissojen ulottuvilta. Mutta tuossa ei kauan mennyt.

Sitten se tilanne:

Tässä vaiheessa satuin näkemään paikallisessa'ostetaan-ja-myydään'-ryhmässä tämän . En osaa soittaa eikä meillä oikeastaan ollut tälle paikkaakaan, mutta tämä minun piti saada. Maksoikin vain 30 euroa, vaikka vanhaa ruotsinmaalaista urkutuotantoa. - Kun olin pieni - siis yli 60 vuotta sitten - asuimme pienessä kyläkoulussa. Iltaisin, pyhisin, loma-aikoihin, kun koulu oli tyhjä oppilaista, vietimme paljon aikaa tyhjissä luokissa. Luokkien lattiat kiiltelivät maalattuina, pönttöuunit levittivät lämpöä talvisin, isot kirkkaat ikkunat - kesäaikaan avoinna niin, että tuuli heilutti verhoja. Ihanimpia muistojani lapsuudestani. Ja isoimmassa luokassa, joka toimi myös juhlasalina, oli urut. Isosiskoni istui hyvin usein urkujen ääressä ja soitti. Minä en tuntenut mitään tarvetta soittamiseen, mutta jostain syystä ne urut - ja avoimet, puhtaat ikkunat sekä lämpimät pönttöuunit - jäivät symboloimaan minulle noita lapsuuden hyviä vuosia.

Joten me ostettiin urut. Paikkakin soittimelle löytyi tarpeeksi isosta tilasta, missä ääni pääsee oikeuksiinsa.

Joku - tällä hetkellä toimetonta - miestäni tuntematon voi ajatella, että urut pyyhittiin pinnalta puhtaaksi, asetettiin paikalleen ja mies alkoi soittaa - hän nimittäin osaa. Mutta ei.

Urut hajoitettiin perusteellisesti pienimpiä osia myöten ja puhdistettiin ja hiottiin pahasti lohkeillut musta maali pois. Vaihdettiin jokin huonosti kiinnitetty polkimia varten oleva remmi lujempaan sellaiseen. Jne. Tähän työhön on mennyt tähän mennessä monta viikkoa. Pitkiä päiviä kerrallaan. Minä olen tänä aikana ehtinyt olla pariinkin otteeseen sairaalassa. Vaikka mies on ollut huolestunut minun sydämestäni ja omasta syövästään, on hänellä ollut lohdutuksena vaativaa ja monivaiheista tekemistä tälle ajalle. - Jäljellä on vielä varmaan ainakin yhtä pitkä työrupeama urkujen parissa. Kaikki osat on lakattava ja sitten koottava. En voi edes aavistaa, miten joku, jolla ei ole mitään koulutusta/kokemusta voi osata rakentaa vanhat urut ennalleen.

Siispä. - Ostin meille urut kaivattuani niitä kauan muistona lapsuudestani. (Ja kyllä ne vielä jonain päivänä ovatkin paikallaan urkuina.) Mutta en osannut etukäteen aavistaakaan, kuinka suuri merkitys niillä on ollut mielenkiintoisena  työmaana tänä  talvena, jolloin meillä olisi ollut lähes vain huolia ajateltavana.

Niin, että aina ei tiedä, mitä tulee hankkineeksi. Elämä yllättää joskus näinkin päin.

Rakas ystäväni Sinus!

(Laitoin tuohon ylimmäksi kuvan sinusta siltä ajalta, jolloin olit vielä hyvässä kunnosa.  Siinä vieressä on kuva kodistasi ja  työmaastasi.)

(Olen vielä hirveän väsynyt ja tämä elämääni paljon muuttava tapaus on aivan liian lähellä, että pystyisin loogisesti ja kauniisti kirjoittamaan sinulle kunnon muistokirjoitusta.)

Synnyit olemaan joskus talvella 1944 ja itsenäistä elämää pääsit kanssani viettämään 18.8.1944, jolloin me synnyttiin.

Sodan jälkeinen aika ei ollut meille kummallekaan suotuisaa alkua. Ehkä jo silloin omaa heikkouttani rämppäsin sinut liian herkäksi. Toisaalta Sinukset yleensäkin vaikuttavat - ainakin nykyään - olevan herkkiä sairastumaan. Onhan teillä sairaudellenne oma diagnoosinimikekin: Sairaan Sinuksen Syndroma. Jotkut jopa kutsuvat  sairaustilassa olevaa Sinusta Hulluksi Kapellimestariksi, joka huitoo sydämen värisemään tai muuhun epäjärjestykseen. Aina sinä  kuitenkin tervehdyit pitkiksikin ajoiksi. Hetki, jolloin värinän jälkeen lyötätit sydäntäni omalla rytmilläsi, oli aina kuin olisin päässyt taivasten valtakuntaan. Näinhän sitä sanotaan jostain ihanasta ja oikeasta. Ja sellaiseksi minä sen koin.

Parikymmentä vuotta sitten eräänä aamuyönä sairaalassa ollessani et jaksanut enää ja yhtäkkinen romahduksesi pysäytti koko sydämeni. Siitä asti sydämessä oli kone, joka tuki sinua  ja lääkkeet, joiden tarkoitus oli auttaa sinua jaksamaan.

Sitten eivät lääkkeet eikä tahdistinkaan riittäneet enää. Minun sydämeni laidalle, sinun kotiisi jouduttiin tunkeutumaan kameroin ja hitsauslaittein  varustautuneena tarkoituksena tukkia sairautta aiheuttavat vuodot ja saada muutenkin kotisi sellaiseen kuntoon, että sinä voisit siellä asua ja jatkaa tehtävääsi. Leikkauksen jälkeen kuitenkin sanottiin, että sydän sinällään oli jo liian vanha, eteisissä toimintaa silmällä pitäen liikaa sidekudosta, seinämät jäykistyneet. Jotenka siis vaikka toimenpide sinällään onnistuikin teknisesti, ei siitä enää ollut meille mitään hyötyä.

Parin päivän ajan kävit sykkimässä kevyesti rintakehässäni, toivo heräsi toivomaan, että jospa kuitenkin...

Sitten 31.1.2016 noin kello puoli kolme iltapäivällä sairaalan Café Malmiassa kahvipannun ja kassakoneen välissä kulkiessani sinä romahdit lopullisesti.  Hirveä rytkyäminen täytti rintakehäni. Minut kiidätettiin sairaalan valvontahuoneeseen ja sinua yritettiin virvoittaa toimintakykyiseksi sähköiskuin. Mutta elvytykset olivat turhia. Olin menettänyt sinusrytmini lopullisesti.

Sinut jouduttiin sulkemaan kotiisi eristettynä ja valvottuna. Sinulta siis estettiin lopullisesti pääsy työpaikallesi ohjailemaan sydäntäni.

Minä jatkan elämääni syöden lääkkeitä, jotka toimivat salpoina sinun pääsyllesi vapauteen. Rytmin sydämelleni antaa nyt yksin tahdistin. Taustalla kertoo sinusrytmitön oma sydämeni väristen vanhoja muistojaan

Minulla on ikävä sinua.

Minulla ei tässä vaiheessa ole vielä voimia tai valmista aihetta. Tuntui kuitenkin tärkeältä saada tänne uusi arkinen alku.

Mietin, kirjoitanko tähän kokemukseni 10 päivän sydän-sairaalareissusta, toipilasajasta, arjen kaipauksesta, turhautuneisuudestani yhdistysukkoihin... Katsotaan. Nyt minulla on kuitenkin paikka, mihin tulla kirjoittamaan sitten, kun jaksan taas. Voi olla, että ainakin alkuun kirjoitukset risteilevät sydämeni ympärillä.  Mutta eiköhän sieltä sitten vähitellen päästä muihinkin asioihin.

Lähdetään räpistelemään eteenpäin.

Loppiainen, Epifania, oli alkuaikoina se pyhä, jolloin muistettiin Jeesuksen syntymää. Vasta 300 vuotta Kristuksen jälkeen muistopäivä siirtyi nykyiseen joulunaikaan. - Miten lienee ollut muualla, mutta meillä ainakin joulu on nyt hyvällä paikalla. Pimeimmässä mahdollisessa kohdassa vuotta.

Loppiaiseksi onkin nyt siirretty tarina kolmesta tietäjästä. Kolmesta kuninkaasta. Ranskalainen Kolmen kuninkaan marssi on yksi jouluun liittyvistä lempilauluistani.

Aivan hurja tämä on tämä Nuuttipukkikin. Kaikella sitä on ihmisiä pystytty pelottelemaan. Mikähän lienee se Nuuttipukin veroinen asia, johon uskomista tulevat sukupolvet huvittuneena ajattelevat? - Joka tapauksessa minä olen aina toiminut sen sanonnan mukaan, että "hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi".

Tänä jouluna ei joulu päässyt esiin kunnolla meidän huushollissa, niinkuin aikaisemmista kirjoituksista käy ilmi. Jouluvalot ulkona ja sisällä ovat ainoat poisotettavat. Ja ne otetaan pois heti huomenna riippumatta siitä, olenko Epifania- vai Nuutti-uskovainen. Meille tulee nimittäin lämpölasien asentajat hetkenä minä hyvänsä. Uudet ikkunat on jo tuotu etupihalle odottamaan. Siispä ikkunoista, niin ulkoa kuin sisältä, on poistettava kaikki härpäkkeet. Ikkunalaudatkin on ruuvattava pois ja huonekalujen järjestystä muutettava siten, että irrottamiset ja asentamiset mahtuvat tapahtumaan.

Kaikki valmistelut on tehtävä viipymättä siksikin, että toinen meistä taloa asuvista ihmisistä joutuu nyt tammikuussa syöpähoitoon ja toinen sydämen ablaatio-toimenpiteeseen.

Tällainen oli siis 71. jouluni. Tervetuloa arki kaikkine haasteineen.

Me ollaan ihmisten iän mukaan laskettuna noin 80-vuotiaita. Meillä on kuitenkin takana vain 10 kesää ja 10 talvea. Toisaalta meillä on geeneissä paljon tietoa kissa-aikojen alusta asti. Me on nähty, että ihmiset keräävät  kamalasti turhaa tietoa suht. kehittyneisiin aivoihinsa. Se tieto ei kuitenkaan ikinä ehdi heillä käyttöön ennenkuin he ovat unohtaneet sen. Tietojen tarpeettomiksi joutumisen syynä on myös se, että ihmisten vaistot ovat surkastuneet. Surkea sanoa, mutta näyttää siltä, että he taidottomuuksissaan ehdoin tahdoin olisivat tuhoamassa tätä paikkaa, missä meidän eläintenkin pitäisi voida olla ja elää.

Tassujemme alla olevat sähkökentät ovat jo kauan viestittäneet hädästä. Kalat, norsut, me kaikki vapaina liikkuvat eläimet olemme jo kauan joutuneet pakenemaan ihmisten aiheuttamia katastrofeja. Yhden tällaisen huonomuistisemmatkin ihmiset varmaan muistavat - erään joulunaikaisen tsunamin.  Näitten tuhojen jäljiltä  löytyy aina vain pieni määrä kuolleita eläimiä. Tämä tieto hämmästyttää aina ihmisiä, koska he ei enää muista lukeneensa/kuulleensa eläinten kehittyneistä kyvyistä tuntea ja vaistota planeettamme antamia viestejä. Myös hätäviestejä.

Tässä nyt siis pähkäillään tätä Lumettomuutta, vai? - Kun päivät lyhenevät ja pimeä aika pitenee, pitäisi näillä leveysasteilla tulla ensin kylmää ja sitten sataa lunta. Silloin maankamara tuntuisi jonkin verran rauhallisemmalta. Jos maa on pehmeää ja märkää silloin, kun on enää vain vähän aurinkoa, on kaikki meidän ympärillämme rauhatonta. Hiiriäkään ei tee mieli pyydystää, kun ne näinä outoina aikoina ovat niin heikkoja ja maistuvat madoilta. Linnut eivät enää tajua muuttaa ajoissa pois. Ja kun sitten jossain vaiheessa kuitenkin kylmyys ja ehkä lumetkin pääsevät räpistelemään maisemiin, on lintujen jo liian myöhäistä lähteä. Sitten niitä löytyy kuolleina sen liian myöhään sataneen lumen päältä. Niitä lintuja ei mikään kissa halua syödä, sillä niistä huokuu onnettomuus.

Ei me oikein osata sanoa muutakaan kuin, että on tosi surku tätä hienoa palloa. Täällä olisi ollut hyvä olla yhtenä monista lajeista, kunhan ihminen olisi kehittynyt toiseen suuntaan. Tai kaikkein suotuisinta olisi ollut, jos ihminen olisi kokonaan jäänyt keksimättä.

Tutkinnanjohtaja = Tj, Maija = M. Alkaa 2.1.2016 klo 22.00

Tj: Sinähän olet yksi niistä, jotka tekivät katoamisilmoituksen ja vaativat rikostutkimusta. Miksi epäilet rikosta tässä k.o. asiassa?

M: Olen harkinnut jo usean vuoden ajan jonkun tahon puoleen kääntymistä vuodenaikojen oudon käyttäytymisen takia. Tuulia on paljon enemmän kuin aikaisemmin. Kasvit käyttäytyvät rauhattomasti. Talvet eivät meinaa millään päästä alkamaan - on lämmintä, tuulista eikä joskus mahdollisesti satava lumi siis voi pysy maassa sulamatta. Näin suuret muutokset eivät voi olla vain satunnaisia ilmiöitä.

Tj: Mutta entäs Joulu?

M: Tunnelmallisen Joulun häviäminen on pienempi asia sinällään, mutta yksittäisen ihmisen psyykelle sillä voi olla suuretkin vaikutukset. On vaikea alkaa kuvata tätä lyhyesti. Mutta. Lehdissä jne on ennen joulua kirjoituksia, kuinka Oikea Joulu tulee, vaikka et leipoisi ja touhuaisikaan. Martat sanovat, ettei vaatekomeroa kannata siivota, jos ei aio mennä sinne jouluksi asumaan. Jne. Tavallinen ihminen ehkä alkaa kuvitella, että se Oikea Joulu tupsahtaa esiin arkisiin huoneisiin, makaronilaatikon ja korppujen sekaan. Mutta näinän se ei mene. Sille, joka ei ole syvän uskonnollinen tai jotain muuta kovin syvällistä, on Oikeaan Jouluun valmistautuminen  juuri ja nimenomaisesti leipomista, siivoamista, lahjojen etsimistä. Että voi tuntea rakentaneensa kerrankin jotain hyvää ja kaunista sillä tavalla, jonka parhaiten osaa. Uskonnollinen puoli jouluun saattaa tulla hyvässä lykyssä sitten, kun on saanut kaiken valmiiksi ja voi istahtaa väsyneenä, mutta onnellisena nauttimaan.

Tj: ?

M: Tahtoisin siis syyttää kaikkia niitä, jotka häiritsevät ihmisen luontaista omaa tapaa järjestää itselleen juhlaa. Mielestäni täytyisi olla enemmän esillä sellaisia juttuja, joissa korostetaan ihmisten erilaisuutta näissäkin asioissa: Joka haluaa ottaa rennosti, ottakoon. Se jolle joulu tulee vain itserakennettuna, rakentakoon sen ilman osoittavia sormia. Se joka on kristitty, olkoon sitä hyvällä omallatunnolla.

Toivoisin, että olisi jokin lainkohta, minkä nojalla voitaisiin paremmin puuttua luonnon turmeluun. Siten saataisiin ehkä vielä pidettyä edes vähäisessä määrin nämä meidän ihanat vuodenaikamme. Ja toivoisin, että ihmiset eivät liikaa panisi toivoaan ihanteellisen, syvällisen Joulun tuloon. Siinä vain sitten tuntee itsensä jotenkin huonommaksi kuin muut, kun joulutunnelmaa ei tullutkaan, vaikka oli jättänyt mielestään maalliset askareet.

Kuuleminen päättyi klo 22.45.

Tutkinnan johtaja = Tj ja Meniére = M,

Uudenvuoden päivänä 1.1.2016 klo 20.16.

Tj: Nämä tiedot päätettiin kirjata, vaikka niissä ei ilmene mitään, mistä voisi olla apua Joulun ja Talven katoamisen selville saamiseen. Kirjaamisen syynä on tietojen tulkitsemisen vaikeus, ristiriitaisuus.

M: Minulla ei oikeastaan ole minkäänlaista tietoa siitä, millainen on Luminen. Se ei milloinkaan liene vaikuttanut minuun. Mutta Talven tunnen. Mitä kylmempi ilma, sitä enemmän saan siitä voimaa. Jaksan vinkua tosi voimakkaasti jo siitä hetkestä, kun mennään ovesta ulos. Kylmään autoon mentäessä melkein hajoan innosta, kun pääsen oikein tosissani paukkumaan ja aiheuttamaan huimausta.

Tänä talvena olen ollut nääntymäisilläni leudoista ilmoista. Siksipä halusin osallistua tähänkin ominen mielipiteineni.

Tj: Kylmä ilma siis voimistaa oireitasi, siis on pahasta.

M: No, tuo tietysti riippuu siitä, kenen kannalta asiaa katsoo. - Mutta haluaisin sanoa jotain joulusta. Se  on aina ollut lempiaikaani. Adventista asti musiikkia johdetaan korvaan, jossa asun. Oikein kuulokkeen avulla. On paljon paperin rapinaa paketointien yhteydessä. Kaikkein suurimman nautinnon saan kuitenkin jouluruuasta. Alkuruokana suolaisia kaloja. Sitten kinkkua, pasteijoita, kuplajuomia, makeita jälkiruokia ja suklaata. Tuosta kaikesta suorastaan paisun ja pääsen täyteen loistooni.

Tänä vuonna odotin erityisellä innolla jouluriehuntaa, koska muu aika oli mennyt niin matalalla profiililla. Mutta joulukaan ei ollut entisensä. Ei kuunneltu musiikkia, ei mässäilty. - Olen hyvin huolestunut olemassaolostani, jos tilanteet jatkuvat tällaisinaan.

Tj: Jos sinulla ei ole mitään uutta lisättävää, päätämme kuulemisen kellon ollessa 21.20.

Kuulustelupöytäkirja 1/1 (käännös)

Paikalla Tutkinnanjohtaja = Tj ja Erik = E. Aika 30.12.2015 klo 20.15.

Tj: Kertoisitko tapahtumainkulusta Talven osalta.

E: Tunnen jonkinasteista syyllisyyttä Talven katoamiseen ja haluan, että joku virallinen taho harkitsee tekojeni mahdollisen vaikutuksen asiaan. - Asia on nimittäin niin, että palasin sairaalasta leikkauksesta 18.11.2015.  Minut oli määrätty neljäksi viikoksi sairaslomalle, jolloin en saisi tehdä mitään ruumillisesti raskasta. Seuraavana yönä alkoi sataa raskasta, märkää lunta. Sitä tuli pari- kolmekymmentä senttiä. En siis saanut mennä aukaisemaan 25 metrin mittaista tietä talolta maantielle eikä meillä ollut ketään muutakaan, joka olisi voinut tehdä sen. Olimme niin kutsutusti motissa. Siinä vaiheessa kirosin lumentulon alimpaan helvettiin. Sitähän sanotaan, että on harkittava  tarkkaan, mitä toivoo, sillä joskus toiveet  saattavat  toteutua. Nyt sitten ajattelen, että mitä jos minun toivetteni toteutumishetki olikin tuona lumisena päivänä ja nyt siis olen vastuussa tästä lumettomuudesta.

Tj: Entä Joulu, olitko kironnut senkin?

E: En. Mutta minä en ole koskaan tuntenut Joulu Tunnelmallista, joten en ole pannut merkille sen katoamista.

Tj: Onko sinulla vielä jotain lisättävää asiaan?

E: Kyllä vielä lisää lumettomuuteen.  - Kuten sanoin, en tunne Joulu Tunnelmallista. Tapanani on kuitenkin joka adventtiaikana laitella jouluvaloja ulos. Teen sen osittain siksi, että valojen miettiminen ja totetuttaminen on mielenkiintoista ja osittain, koska valot perheemme toisen jäsenen mielestä ovat hienoja. Ja nyt ulkona oli mustaa ja pimeää, joten valot pääsivät vielä enemmän oikeuksiinsa. Iloitsin siis lumettomuudesta tässäkin mielessä.

Tj: Jos sinulla ei ole muuta lisättävää, niin päätämme kuulemisen tähän kellon ollessa 20.32.

Viimeksi tavattaessa Talvi oli sekavassa mielentilassa. Se yritti näyttäytyä, mutta ei onnistunut siinä kuin aina pienen hetken verran. Virallinen mielipide on, että Talvi ei poistunut vapaaehtoisesti. Oletettavasti tapaukseen liittyy lainvastaisuuksia.

Talven hävittyä kävi hyvin pian ilmi, että myös Joulu Tunnelmallinen poistui joidenkin herkimpien ihmisten mielestä. Joulun poistumisen oletetaan liittyvän jollain tavalla Talven katoamiseen. Tapauksia tutkitaan ainakin toistaiseksi yhtenä rikoksena.

Kaikkia, jotka tietävät jotain Talven ja Joulun katoamisesta, kehoitetaan ottamaan yhteyttä tutkinnanjohtajaan tällä ilmoituspaikalla.

Nyt jo ihan totinen pyyntö Tuomaalle. Vaikka samalla tiedänkin, että ei se tästä jouluisemmaksi tule hänenkään avullaan. Samoin myös tajuan, että jouluni ovat luultavasti muuttuneet nyt tällaisiksi. Enää ei riitä ajattelu, että "...joulumaa ... jokaiselta löytyy sydämestä". Nyt on ryhdyttävä määrittelemään itselleen uudestaan tämä joulu-juttu. Maaria Leinonen sanoo (paheksuvasti?) runossaan "...ihmiselle pitää selittää kaikki, joulukin", niinpä.

Sydämestä ei minulta nyt löydy joulua. Siellä ollaan väsyneitä, hermostuneita ja sairaita. Ei siellä tunnu liikutuksen riipaisua kauniista joulu-rekvisiitasta, ei edes tähtitaivaasta. Jouluvalot alkoivat eilisessä väsymyksessä näyttää ryhelöisiltä tulehduspesäkkeiltä (kuva tuollaisesta ehti iskostua mieleen ikuiseksi ajoiksi syksyllä, kun netin sivuilta syöksyi silmille sinne juuri tuollaisilla kuvilla kylvettyä viirusta). Hankkimani joululahjat tympäisevät niin viimeisen päälle, että tuntuu ihan vaikealta antaa niitä eteenpäin. Joululaulut soivat vääränuottisina Meniéren takia ja niiden sanatkin tuntuvat minusta liian naiiveilta, että niitä viitsisi kuunnella. Jopuluruokaa tuntuu hyvältä ajatella. Kunhan muistaa syödä sitä niin vähän, ettei neiti Keliakian ipana-kaveri pääse vauhtiin kipeyttämään vatsaa oksennuskuntoon.

Erikin sekä Miirun ja Maarun kanssa haluaisin viettää joulua rauhassa täällä kotona. Ehkäpä saisin rakennettua uudenlaisen oman joulutunnelman. Mutta nyt on toteutettava suunnitelma Emman joulusta, sitä vaatii isovanehmmuus. Ehkäpä joulun tunnelma vielä löytyy rauhallisista hotelli-illoista tai lapsenlapsen joulu-huminasta. Tai niistä puolestatoista joulupäivästä, jotka ehdimme olla matkan jälkeen kotona ennen Erikin etäpesäketutkimusta.

Tähän tämä suunniteltu ja odotettu matka päättyy. Jouluun - kalenterilliseen sellaiseen - tässä tultiin ja 71.:kin se on niinkuin otsikossa mainitaan. Tämän onnellisempaa huipentumaa tälle ei tule. Ehkä löydän joitain kauniita ja jouluisia kuvia tähän liitettäväksi.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Maija